DJ:nä toimiminen 1970-luvulla oli jotain aivan muuta kuin nykyään. Se oli aikaa, jolloin DJ-kulttuuri oli vielä alkutekijöissään ja roolia tiskin takana eivät vielä määrittäneet teknologia vaan musikaalisuus, rohkeus ja intuitio. Kädessä ei ollut USB-tikkua, joka olisi täynnä tuhansia trackeja, eikä digitaalista kirjastoa, joka olisi lajiteltu genren ja energiatason mukaan. Käytössä oli vinyyli. Ja se, mitä laatikossa kuljetti mukana, oli koko oma arsenaali.
Kuvittele, että sinun pitäisi soittaa koko ilta ilman mahdollisuutta etsiä kappaletta muutamassa sekunnissa. Jokainen levy oli valittu etukäteen. Jokainen siirtymä vaati tarkkaa ajoitusta. Ja jokainen virhe kuului kaikille. DJ:llä ei ollut montaa apuvälinettä – vain korvat ja kokemus.
Monia niistä mixereistä ja levysoittimista, jotka tunnemme nykyään, ei vielä ollut olemassa erillisinä DJ-versioina. DJ:t käyttivät usein hi-fi-laitteita tai radiomiksereitä, koska markkinat eivät olleet vielä ymmärtäneet, että DJ:stä oli tulossa keskeinen hahmo musiikkimaailmassa. Se tarkoitti myös, että piti olla kekseliäs. Miten cue tehdään tarkasti? Miten energia pidetään käynnissä, kun tekniikka ei auta?
Klubeilla disco, funk ja soul nousivat kokonaisen sukupolven soundtrackiksi. DJ:stä tuli enemmän kuin vain henkilö, joka laittaa levyjä soimaan – DJ:stä tuli tunnelman luoja. Yleisö ei tullut vain kuulemaan hittejä, vaan kokemaan matkan musiikin läpi. Jotkut DJ:t tulivat tunnetuiksi erityisestä maustaan, kyvystään rakentaa jännitystä ja tavastaan saada tanssilattia räjähtämään juuri oikealla hetkellä.
Ja nimenomaan 1970-luvulla DJ alkoi muokata musiikkia aktiivisesti. Bronxissa DJ:t kokeilivat funk-levyjen breakbeatien toistamista, jotta rytmi pysyisi käynnissä, ja discoklubeilla pitkät siirtymät ja editit tulivat osaksi kokemusta. DJ ei ollut enää pelkkä soittaja – DJ oli esiintyjä, kuraattori ja yhä useammin myös artisti, jolla oli oma soundi.
Miten musiikkia löydettiin?
1970-luvulla DJ:t löysivät uutta musiikkia huomattavasti rajatumpien kanavien kautta kuin nykyään. Tärkeimmät lähteet olivat levykaupat, radio-ohjelmat ja musiikkijakelijat, jotka toimittivat uutuusjulkaisuja klubeille ja venueille. Monet DJ:t rakensivat kokoelmansa ostamalla vinyyliä suoraan, usein painottaen discoa, funkia ja soulia, jotka hallitsivat aikakauden klubiskeneä.
Lisäksi promo-levyillä ja erikoisjulkaisuilla oli suuri rooli, erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa DJ:t saattoivat saada pääsyn musiikkiin ennen kuin se tuli laajemmin saataville. Musiikkivalinnat olivat siksi tiiviisti sidoksissa siihen, mihin levyihin oli fyysisesti pääsy, ja mitä pystyttiin hankkimaan musiikkipiirien verkostojen kautta.
Levykokoelma oli DJ:n ensisijainen työväline, ja repertuaari muotoutui sekä paikallisten trendien että vinyylinä saatavilla olleiden julkaisujen perusteella.
Näin löydät parhaiten musiikkia tänä päivänä
Uuden musiikin löytäminen DJ:nä ei ole koskaan ollut helpompaa – ja samalla koskaan enemmän hämmentävää. Siinä missä 1970-luvulla piti selata fyysisesti levylaatikoita ja luottaa paikallisiin suosituksiin, nykyään käden ulottuvilla on lähes loputon valikoima trackeja ja julkaisuja.
Se tarkoittaa, että nykyajan haaste ei liity saatavuuteen, vaan valikointiin. Miten löydät soundit, jotka sopivat omaan tyyliisi? Miten löydät seuraavan trackin, joka voi nostaa tanssilattian? Ja miten rakennat kirjaston, joka tuntuu henkilökohtaiselta eikä sattumanvaraiselta?
DJ:lle musiikin metsästys liittyy edelleen identiteettiin ja suuntaan – ja siihen olemme pureutuneet erillisessä blogikirjoituksessa.